Uutiset

Tampere sai tunnustuksen etnisten suhteiden edistämisestä ja monipuolisesta maahanmuuttajatyöstä

Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO palkitsi Kuntamarkkinoilla Tampereen kaupungin aktiivisesta maahanmuuttotyöstä ja hyvien etnisten suhteiden edistämisestä. ETNO painotti valinnassaan nuorten osallisuuden kasvattamista liikunnan ja harrastusten avulla sekä rasismin vastaista työtä.

Tampere on edistänyt eritaustaisten nuorten kotoutumista tukemalla taloudellisesti maahanmuuttajanuorille kohdennettuja koulutus-, harrastus- ja kohtaamispaikkoja. Kaupungin tukeman Kölvi -toiminnan yhteydessä järjestetään liikunta- ja harrastustoimintaa eritaustaisille nuorille. Kölvi -toiminnassa on alkanut myös vertaisohjaajatoiminta, jossa vertaisohjaaja aktivoi eritaustaisia nuoria erilaisiin harrastuksiin. Lisäksi Tampereella toimii Tyttöjen talo, joka on matalan kynnyksen kohtaamispaikka nuorille eritaustaisille tytöille.

- Tampereen erityispiirre on, että sinne saapuu itsenäisesti monia nuoria myös muualta Suomesta ilman perheen tukea ja heidän eteensä Tampere on tehnyt paljon, toteaa Etnisten suhteiden neuvottelukunnan pääsihteeri Peter Kariuki.

Tampereella aktiivista rasismin vastaista toimintaa

Tampere on tunnettu aktiivisesta rasismin vastaisesta toiminnasta, jota järjestetään esimerkiksi paikallisen Rasismin ja muukalaispelon vastaisen verkoston (RASMUS)kautta. Verkosto kokoaa yhteen yhteiskunnan eri toimijoita, myös nuoria kannustetaan mukaan rasismin vastaiseen toimintaan. Tampereen kaupunki toteuttaa myös syrjinnän vastaista neuvontaa, joka on tarkoitettu syrjintää kokeneille.

Tampereen kaupunki on jo vuosien ajan tukenut ja kehittänyt yhdenvertaisia koulutusmahdollisuuksia maahanmuuttajalapsille ja -nuorille. Yksi esimerkki on erityinen tuki peruskouluopetuksessa sellaisille teini-iässä Suomeen tulleille nuorille, joilta peruskoulun taidot ja tiedot puuttuvat. Koulutuksen yhteydessä annetaan myös tietoa eri järjestöjen nuoriso- ja urheilutoiminnasta ja yhdenvertaisista mahdollisuuksista osallistua kotoutumista edistäviin harrastuksiin.

Maahanmuuttajanuorten alkuvaiheen opetusta kehitetty

Tampere oli mukana valtakunnallisessa Osallisena Suomessa -hankkeessa, jossa kehitettiin nuorten maahanmuuttajien alkuvaiheen opetusta ja ohjausta. Erityisenä ryhmänä tässä olivat luku- ja kirjoitustaidottomat nuoret.

Tampere on päättänyt nostaa vastaanotettavien kiintiöpakolaisten määrää tälle vuodelle 70:stä 120:een. Nämä 50 lisäpaikkaa on ensisijaisesti tarkoitettu Syyriasta tuleville pakolaisille. Kaupunginhallituksen päätös pakolaiskiintiön kasvattamisesta syntyi Tampereen maahanmuuttajaneuvoston ehdotuksesta. - Perusteena oli Syyrian vaikea tilanne ja toive, että Tampereen kaupunki kantaisi vastuuta pakolaiskriisin pahenemisesta, maahanmuuttajatyön pääkoordinaattori Marja Nyrhinen Tampereen kaupungilta kertoo. Kaupungin aktiivinen maahanmuuttajaneuvosto on ollut vuosien ajan esimerkillinen hyviä etnisiä suhteita edistävä elin, joka on kehittänyt vuorovaikutusta ja yhteistyötä viranomaisten, maahanmuuttajayhteisöjen ja kansalaisyhteiskunnan välillä.

Palkittavan valinnassa painotus nuorten osallisuuden edistämisessä

Vuoden 2014 ETNO -kuntapalkinnon myöntämisperusteina oli, että kunta edistänyt ETNO:n tämän vuoden painopisteitä: nollatoleranssi nuorten kohtaamalle rasismille ja nuorten osallisuuden kasvattaminen liikunnan ja harrastusten avulla. Kuntapalkinnon ehdokkaina oli kuntia, jotka omassa toiminnassaan ovat viime vuosien aikana edistäneet ETNO:n pääteeman lisäksi eritaustaisten nuorten osallistumista nuorisopalveluiden kehittämiseen, tukeneet eritaustaisten perheiden mukaan ottamista harrastuksiin, tukeneet nuorille suunnattua harrastustoimintaa ja vastustaneet nuorten kokemaa rasismia ja syrjintää. Näiden kriteereiden lisäksi tärkeäksi nähtiin kunnan tekemät yksittäiset päätökset ja käytänteet, joiden voidaan katsoa edistäneen merkittävästi hyviä etnisiä suhteita.

 

Lisätietoja: Etnisten suhteiden neuvottelukunnan pääsihteeri Peter Kariuki, 0295 488 294