Uutiset

Sydänpotilaan hoitoa sujuvoitetaan Tampereella

Sydänpotilaan pompottelusta eri hoitopaikkojen välillä pyritään eroon Tampereella, kun Tampereen kaupunki ja Tays Sydänsairaala ryhtyvät yhdessä suunnittelemaan sydänpotilaan hoitoketjua. Sydänpotilaille tämä näkyy entistä paremmin organisoituna ja sujuvampana hoitona

Tampereella tutkittiin lähes 5 000 sydämen vajaatoimintaa sairastavan potilaan hoitoketjua vuosina 2011–2014. Tutkimus osoitti, että potilas pyörii sirpaleisen hoitoketjun rattaissa ilman koordinoivaa ohjausta. Hoitoketjujen päällekkäisyydet aiheuttavat potilaan pompottelua paikasta toiseen, heikentävät hoidon vaikuttavuutta ja lisäävät kustannuksia.

– Sydämen vajaatoimintapotilaiden hoitoketjujen koordinaatiota parantamalla voitaisiin säästää kustannuksissa hyvinkin yli 20 prosenttia, Tays Sydänsairaalan toimitusjohtaja ja johtava ylilääkäri Kari Niemelä.

– Kun potilas sairastuu, hän saattaa mennä ensin terveyskeskukseen tutkittavaksi. Sen jälkeen hän voi ohjautua aluesairaalan kautta keskussairaalaan ja eteenpäin yliopistosairaalaan. Kaikki eri toimijat saattavat tehdä hyvääkin työtä toisistaan riippumatta, mutta tietämättä, mitä toinen tekee, Niemelä sanoo.

Tampereen kaupunki ja Tays Sydänsairaala alkavat yhdessä kehittää sydänpotilaan hoitoketjua.

– Hoitoketjun kehittämisellä pyritään yhdenmukaistamaan Taysin, Tays Sydänsairaalan, Acutan (Taysin päivystys) ja Tampereen kaupungin Hatanpään sairaalan toimintatavat sydänpotilaiden osalta, kertoo Tampereen kaupungin tilaajapäällikkö Taru Kuosmanen.

Tulevat ratkaisumallit sujuvoittavat potilaan hoitoketjua yhtenäisillä toimintatavoilla, varmistavat hoitosuunnitelman toteutumisen sekä poistavat päällekkäisyyksiä. Toteutuvan johtamismallin avulla potilaan kulku organisaatiorajojen yli kulkee sujuvasti ja perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyö paranee.

Sydänpotilaan hoidon Tampereen mallista toivotaan esimerkkiä myös tulevan sote-uudistuksen tarpeisiin.

– Kun tiedetään, mistä kustannukset syntyvät ja miten asiakas järjestelmässä liikkuu, voidaan tehdä tietoon perustuvia päätöksiä palvelujen uudistamisesta, toteaa tutkimusta rahoittaneen Sitran johtava asiantuntija Eveliina Huurre.

Vasta sitten sote-järjestelmää ja sen osia on myös mahdollista johtaa tehokkaasti.

Potilaskeskeinen hoitomalli:
- Hoito on organisoitu potilaan ympärille
- Potilas ymmärtää vaihtoehtonsa ja voi tehdä perusteltuja päätöksiä
- Parhaat "räätälöidyt" hoitovaihtoehdot
- Tasa-arvoisuus hoitoon pääsyssä

Potilaskeskeinen hoitomalli

Tays Sydänsairaalan, Tampereen kaupungin, Sitran ja Boston Scientificin Tulevaisuuden sydänhoidot -tutkimus paljasti sydänhoidon puutteet. Tampereella tähän haetaan nyt ratkaisuja:

Lisätietoja:
Sitran tutkimuksesta
ja

Kari Niemelä, toimitusjohtaja, johtava ylilääkäri, Tays Sydänsairaala, kari.niemela@sydansairaala.fi

Taru Kuosmanen, tilaajapäällikkö, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen, Tampereen kaupunki, taru.kuosmanen@tampere.fi

Eveliina Huurre, johtava asiantuntija, Sitra, eveliina.huurre@sitra.fi