Uutiset

Seele Oy on Tampere Tunnetuksi ry:n vuoden 2015 jäsenyritys

Seele Oy (Kuva: Seele_ecodesign Instagram)

Tampere Tunnetuksi ry on perustanut 50-vuotisjuhlansa kunniaksi uuden tunnustuksen: Vuoden Jäsenyritys. Tunnustus jaetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja sen saajaksi yhdistyksen hallitus on valinnut Seele Oy:n. Tunnustus luovutetaan yhdistyksen 50-vuotisjuhlassa museokeskus Vapriikissa maanantaina 2.11.

Seele on vuonna 2013 avattu ecodesign-liike, joka on syntynyt perustajansa Taru Heinäsen halusta täydentää Tampereen vaatetarjontaa kestävää kehitystä tukien. Seele on Pirkanmaalla merkittävä yritys myös siksi, että se tuo esille paikallisten tuottamia asusteita ja vaatteita.

Seele Oy on ollut Tampere Tunnetuksi ry:n jäsen vajaat pari vuotta. Pian yhdistykseen liittymisen jälkeen yrittäjä Heinänen lähti mukaan yhdistyksen Rakas Tampere -työryhmään, jonka tehtävä on suunnitella ja toteuttaa joka toukokuu järjestettävä Rakas Tampere -kaupunkitapahtuma.

Seele sijaitsee Kuninkaankadun kävelykadulla, joka on vuoden alusta alkaen ollut Tampere Tunnetuksi ry:n hallinnoima alue. Yhdistys on muun muassa tehnyt kadulle kesäsomistusta ja järjestänyt kadulla tapahtumia. Seelen yrittäjä Heinänen onkin mukana myös yhdistyksen Kuninkaankatu-työryhmässä, jossa kadun kehitystä ja virkeyttä viedään eteenpäin.

Yhdistys haluaa tunnustuksen myötä kiittää Seeleä ja yrittäjä Taru Heinästä aktiivisuudesta yhdistyksessä sekä yhdistyksen esiin tuomisesta omassa toiminnassaan.

”Meillä Tampere Tunnetuksi ry:ssä kaikki jäsenet ovat samanarvoisia, ja niin isoilla kuin pienilläkin yrityksillä on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin yhdistyksen toiminnassa”, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja, teatterinjohtaja Panu Raipia.

Tampere Tunnetuksi ry perustettiin itsenäisyyspäivänä 6.12. vuonna 1965. Perustamiseen Raatihuoneella osallistui 58 eri elinkeinoelämän edustajaa, ja perustamissopimuksen allekirjoitti 13 tamperelaisliikkeistä nimettyä hallituksen jäsentä. Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi kauppaneuvos Aarne Välimäki. Yhdistyksen tarkoitus tuolloin oli Valoviikkojen perustaminen ja järjestäminen.

Nykyään yhdistys edustaa noin 300 Tampereen keskusta-alueella toimivaa yritystä tai yhteisöä. Yhdistyksen visio on, että Tampereen kaupungin keskusta on elämää ja ihmisiä täynnä. Yhdistys järjestää vuosittain Kukkaisviikot, Valoviikkojen avajaiset, Joulun avaus -tapahtuman, Rakas Tampere -tapahtuman sekä pienempiä tapahtumia. Lisäksi yhdistyksen toimintaan kuuluu tällä hetkellä Kuninkaankadun kävelykadun sekä Hämeenkadun itäpään uuden alueen hallinnointi. Maaliskuussa 2015 yhdistys lanseerasi ensimmäisen Tampere Tunnetuksi Passi -etuvihkon, jonka avulla se markkinoi Tampereen keskustan palveluja.

Lisätietoa:
Sinikka Tierna
Toiminnanjohtaja, Tampere Tunnetuksi ry
puh. 045 1794 726, sinikka.tierna@tamperetunnetuksi.fi
www.tamperetunnetuksi.fi

Seele Oy http://seele.fi