Artikkelit

Agco Power Oy: ”Kehitys on syklistä, niin on ollut aina. Siksi talouden suvantovaihe ei huolestuta.”

​

Meidän alallamme ollaan suvantovaiheessa seitsemän jatkuvan kasvun vuoden jälkeen, sillä globaalistikin maatalousteollisuus on nyt selvästi alemmalla tasolla kuin aiemmin. Yleinen näkemys on, että vuodet 2015 ja 2016 ovat hiukan huonompia, sen jälkeen palataan taas niin sanotusti normaalitilaan. Näin on ollut aina, ja tulee olemaan, joten sinänsä suvantovaihe ei huolestuta. Syklisyys on tähän teollisuuteen oleellisesti kuuluva asia.

Iso trendi on kuitenkin se, että maataloustuotteiden tuotantomäärät kasvavat, sillä kun esimerkiksi  Kiinassa syödään enemmän lihaa ja siipikarjaa, se vaatii enemmän maataloustuotteita ja tämä lisää puolestaan maatalouskoneiden menekkiä.  AGCO-konserni on maailman suurimpia traktoreiden ja maatalouskoneiden valmistajia, joten Nokian Linnavuoressa tehtäville mottooreille riittää käyttöä. Ihmiset syövät joka päivä, nyt ja tulevaisuudessa, siihen voi aina luottaa.

Suvantovaiheen aikana on hyvä tehdä töitä tulevaisuuden eteen, kehittää uusia ja parempia tuotteita. Tällä hetkellä meillä voidaan keskittyä oman tuottavuuden ja tekemisen parantamiseen.
 

​Agco Power Oy, toimitusjohtaja Eero Tomi​, Nokia​
​Agco Power Oy, toimitusjohtaja Eero Tomi​, Nokia​

Pari vuotta sitten teimme Nokian Linnavuoressa investoinnin, joka on poikkeuksellisen suuri Suomen valmistavassa teollisuudessa. Laajensimme tehdasta, ja uusi 6600 neliömetrin kokoonpanohalli otettiin käyttöön keväällä 2013. 25 miljoonan investointi nosti tehtaan kapasiteettia tuntuvasti, auttoi kehittämään prosesseja ja tekemään uutta. Se oli meille todella iso askel eteenpäin.

Tampereen kaupunkiseutu on meille sijaintina ideaali: kasvava ja vireä yliopistopaikka, jossa on nuoria ihmisiä ja jonne on helppo saada asiantuntijoita. Aika moni tulee tänne jo opiskelun takia, ja jää sitten töihinkin. Osaajien saaminen ei ole nimittäin itsestään selvää kaikkialla; pääkaupunkiseudulla on omat rajoitteensa, esimerkiksi kallis asuminen, ja pohjoiseen mentäessä taas tulevat vastaan paikkakuntien pienuuden ongelmat. Asiantuntijamme asettuvat seudulle usein perheen kanssa, ja tällöin päätökseen vaikuttaa muun muassa mahdollisuus löytää myös puolisolle työpaikka. Tampereen kaupunkiseutu on optimaalinen paikka verrattuna moneen muuhun.

​

AGCO Power on yli 70 vuotta Nokian Linnavuoressa toiminut moottoritehdas, yksi maailma merkittävimmistä dieselmoottorien valmistajista. Se työllistää nykyään noin 800 henkeä ja sen liikevaihto vuonna 2014 oli 248 miljoonaa euroa. Suoran ja etenkin epäsuoran viennin osuus yrityksen liikevaihdosta on merkittävä, noin 95 % – useissa maailman johtavissa traktorimerkeissä, muissa maatalouskoneissa ja työkoneissa on AGCO Powerin moottori.

www.agcopower.com

Lue kaikki "Huomisen tulokset tehdään jo tänään" -juttusarjan artikkelit tästä >>