Olipa kerran Tampere – All Bright! -brändiviesti. Tampere – All Bright! kertoi seudun osaajista ja kärkituotteista - siitä, mikä tekee Tampereesta ja seudusta ainutlaatuisen. Sillä oli vuosi vuodelta enemmän tosifaneja, mutta se jäi silti ulkomuotonsa vangiksi. Aika ei ollut sille kypsä. Jotenkin näin Pirkanmaan kansainvälisen Tampere – All Bright! -brändin tarina mielestäni kulkee.

Lue lisää

Pirkanmaan Kasvupolku®-sparraukseen valitaan mukaan 15 suurimman kasvupotentiaalin omaavaa yritystä, jotka saavat kahden päivän ajan maksutonta tukea liiketoiminnan kehittämiseen yrityselämän asiantuntijoilta. Kasvu lähtee yrittäjän omista lähtökohdista, oli tavoitteena sitten kasvattaa yrityksen liikevaihtoa, henkilöstömäärää, lanseerata uusi tuote tai selvittää kansainvälistymisen mahdollisuuksia.

Lue lisää

Pääomasijoittajat ovat aloittamassa uutta sykliä. Itse asiassa olemme ajoittain toistuvassa murroskohdassa, jossa sijoittajatkaan eivät oikein tiedä, mikä on järkevä kohde.

Tämä tuli ilmi Avoin Tampere -ohjelman ja Tredean mahdollistamalla kuukauden tutustumisjaksolla Piilaaksoon loppuvuodesta 2016. Tampereella valittiin neljä yritystä 14:stä hakijasta tutustumaan Piilaakson tapaan toimia.

Itselläni oli tavoitteena saada entistä parempi…

Lue lisää

Kalifornian Piilaakso lukeutuu kiistämättä modernin maailman seitsemän ihmeen joukkoon. Maantieteellisesti pieni kaistale rannikkoa on saavuttanut startup-väen silmissä lähes myyttiset mittasuhteet, eikä suotta - kutsuvathan sitä kodikseen teknologia-alan ikonit Googlesta Facebookiin. Kun Tredea tarjosi loppuvuodesta meille ja kolmelle muulle pirkanmaalaiselle yritykselle mahdollisuutta kulkea jättiläisten jalanjäljissä paikan päällä, alkoivat itse kunkin puntit…

Lue lisää

Tredea Oy tarjosi viime vuonna Deltabitille ja kolmelle muulle yritykselle erilaisen valmistautumisen jouluun. Ryhmämme suuntasi marraskuun loskasta kuukaudeksi Kalifornian lämpöön. Kohteena oli Mustakarhun yrittäjäresidenssi, paikka jossa pääsee sopeutumaan Piilaakson yrityskulttuuriin ja verkostoitumaan paikallisten start-up toimijoiden kanssa. Ja tottakai vaihtamaan ajatuksia myös muiden Mustakarhuun majoittuneiden inspiroivien yrittäjien kanssa.

Mustakarhun idea…

Lue lisää

Ladataan…